8/22/2010

KYMPPIPLUSSAN NAISET

Lueskelin aamulla ystävän polttareiden jälkihuumassa, juuri pigmentoituja kulmia rasvaillen ja klipsipidennyksiä harjaillen Aamulehden juttua Kymppiplussan tytöistä.


"Suomi on lintukoto, harmaiden talvitakkien ja pliisujen liiskalettien valtakunta. Asenteet kaunistautumiseen voi kiteyttää sananlaskuun: rumat ne vaatteilla koreilee. Kuusisataatuhatta 15-25-vuotiasta suomalaista on eri mieltä. Nuoret ja kauniit saavat parhaat työt, parhaat puolisot ja ihanan ydinperheen. Paras totutella kilpailuun."


"Oman ulkonäön hoitaminen on palkitsevaa ja ehdottoman tärkeää. Siitä on hyötyä paitsi sosiaalisissa kontakteissa myös työelämässä. Se on käyntikortti, ei pelkkää turhamaisuutta."


"- Tavoitteellinen elämä on 2000-luvun nousukaudella syntynyt ilmiö. Konsensus hyvinvointivaltion ihannoinnista on musertunut. Sen sijaan että valtio ratkaisee kaikki ongelmat, ihmiset ajattelevat, että menestys on omissa käsissä."


Vaikka ohitinkin juuri kakskutosen rajapyykin, kuulosti juttu jossain määrin, vaikkakin hyvin kärjistettynä.

Perjantaina kävin vahvistamassa kulmien kestopigmentoinnin, sillä on ihana katsoa aamulla peiliin ja nähdä skarppi itsensä peilistä. Eilen pistin pidennykset ja piikkikorot polttareiden jatkoille ja nautin pitkän tukan hulmuamisesta ja korkeiden korkojen tuomasta ryhdistä. Ja lähitulevaisuuden tavoite on jatkaa samalla linjalla. 
Kiireisinä päivinä, tukka sotkuisena ja epämukavat vaatteet päällä tuntuu koko päivän väsähtäneeltä, mieli ei ole virkeä eikä töissä saa aikaiseksi juuri mitään ja koulun esseenkirjoitus ei tunnu etenevän. Parempi fiilis tulee heti, kun olon saa freesiksi raikkailla vaatteilla ja puhtaalla, kirkkaalla tukalla.
Oma hyvinvointi on niin ulkoista kuin sisäistäkin. On ihana tuntea olevansa freesi, huoliteltu ja persoonallinen. Ulkoinen hyväo lo tekee ihmeitä apealle mielelle tai väsymykselle. Ja hyvä mieli näkyy ulkoisesti! Miksei siis panostaa kauneuteen ja ulkoiseen olemukseen, jos se parantaa myös henkistä puolta?
Liika on toki aina liikaa, mutta missä menee raja? Ja onko ihminen materialisti ja pinnallinen, jos nauttii kauniiden vaatteiden ja tiptop-meikin tuomasta hyvänolontunteesta vai ainoastaan itsestäänhuolehtiva ja omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia arvostava henkilö? Entä onko totta, että nuoret ja kauniit saavat parhaat työpaikat, parhaat puolisot ja ihanan ydinperheen? Jos väite pitää paikkansa, onko syynä kauneus vai kenties ulkoiseen kauneuteen ja hyvinvointiin panostettu aika, joka ilmentyy terveenä itsevarmuutena ja tyytyväisyys omaan itseensä kokonaisuutena? 
Kauneuteen ja ulkoiseen hyvinvointiin panostaminen vie aikaa ja rahaa. Aamulehti kertoo parikymppisestä naisesta, joka kuluttaa 250 euroa kuussa kauneuteen, puhumattakaan puunaamiseen kuluvista tunneista. Ulkoisen hyvän olon positiivisten puolien vaakakupin toisella puolella on aika ja sen tuomat haasteet tasapainottaa työ, opiskelu, liikunta, parisuhde, perhe, vapaa-aika ja omaan kauneuteen ja hyvinvointiin käytetty aika. Itse en vielä ole löytänyt viisasten kiveä, josta löytyisi vastaus kaikki em. asiat yhdistävään aikatauluun.


Monesti blogeja lukiessa tulee pohdittua, miten kummassa nuoret äidit ovat ehtineet luomaan upean uran, pitämään kodin kiiltävänä, hoitamaan lapset, bloggaamaan, pitämään kroppansa loistokunnossa ja näyttävät niin upean freeseiltä, kun itse en ehdi toteuttamaan kaikkea vaikka lapsia ei ole, työ on joustava ja mieskin auttaa pitämään kodin suht siistinä? Lisäksi on nuoria vastavalmistuneita bloggaajia, joiden ura on hurjassa nousukiidossa, työpäivät pitkiä ja raskaita, mutta silti heillä on aikaa hemmotteluun, remontteihin ja rauhoittumiseen? Miten ihmeessä saisin oman aikani riittämään kaikkeen haluamaani ja onko muilla bloggaajilla samanlainen kiire, mutta ajanhallinta vain tehokkaampaa?


Itse kiisin perjantaina lounastauolla pigmentoimaan kulmat, kokoustin pomon kanssa tulevaisuuden suunnitelmista ja mahdollisesta roolista firmassa, soittelin asiakkaat läpi, pidin muutamat haastattelut ja hypähdin juoksujalkaa töistä kotiin kahden tunnin ylitöiden jälkeen, kävin kaupassa, pakkasin polttarisankarin kamat, siivosin ja pyykkäsin, vaihdoin ajansäästämiseksi salin kotijumppaan, otin pikasuihkun, pohdin sängyssä tarjoaako nykyinen firma tarpeeksi haasteellisia mahdollisuuksia ja nukkumaanmeno venyi jälleen liian myöhään. Tänä aamuna kävin miehen kanssa läpi seuraavan puolentoistaviikon ohjelman ja pohdimme miten jaksottaa työ, vapaa-ajan menot, urheilu ja pakkaamiset fiksusti ja univeloilta välttyen. Seuraava vaihe on muistilapun tekeminen ensi viikkoa varten..
Nyt olisi tarvittu sitä ajanhallintakirjaa, jota hypistelin jo viime viikolla Stockmannilla sekä kenties myös uutukaista ohjekirjaa, miten saavuttaa tavoitteensa ja haaveensa. 



"Nuoret miehet liittävät johtajuuden itseensä useammin kuin naiset, mutta ero on kaventumassa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Riscin mittaama "luonnollinen johtajuus" on yleistynyt voimakkaimmin alle 25-vuotiaiden naisten keskuudessa. 61 prosenttia nuorista naisista sanoo voivansa työskennellä yrityksessä vain jos he hyväksyvät yrityksen arvot.
- Nuoret ovat nykyään vaativa joukko pitää tyytyväisinä, Tiilikainen sanoo.
Samaan aikaan THL:n tilaston mukaan 14-16-vuotiaat ryyppäävät aiempaa vähemmän. Koska edessä on loistava tulevaisuus, on ajanhukkaa ryytyä puistossa. Jos haluaa perheen ja uran, on paras pitää vauhtia.
Tuntuu, että nuorilla on nykyään kauhea kiire.
- Nuorten paineista syytetään markkinoita, kaupallisuutta ja kulutusta, mutta nehän ovat vain osa yhteiskuntaa, Terhi-Anna Wilska sanoo.
- Uuskonservatiivisuus ja kovat arvot ovat arvorelativismin tulosta. Nykyään ei saa paheksua mitään mielipiteitä, jotka eivät ole rikollisia.
Nuoriso ei kuitenkaan ole aivan piinkovaa. Erityisesti 15-24-vuotiaat nuoret arvostavat perinteisiä perherooleja ja pysyvyyttä. Perhettä arvostetaan myös siksi, että onnellinen ydinperhe on häviävä luonnonvara.
Millainen tulevaisuus odottaa sitten monta sataa euroa kauneushoitolaan hassannutta teiniä, jolle unelmien täyttymys on se, että 18-vuotiaana pihassa odottaa lahjarusetin alla tuliterä Audi TT.
- Haluan, että vuoteen 2020 mennessä mulla on elämä kunnossa. Mulla on kämppä, perhe, raha-asiat mallillaan ja kaksospojat, joilla on pisamia, kiteyttää 17-vuotias Anni Jokinen.
Eihän se niin pahalta kuulosta."

Kymmenen vuotta nuoremman Annin tavoite kuulostaa myös tutulta, vaikkakin vuosiluvun voisin vaihtaa näyttämään mieluummin 2012. 
Mulla on viihtyisä omistusasunto veden äärellä lähellä keskustaa, raha-asiat mallillaan, kaksospojat tai yksikin riittää, opiskelut suoritettu, mielenkiintoinen, vastuullinen ja haastava työ, aikaa panostaa omaan hyvinvointiin, aikaa jatkaa matkustelua ja aikaa viettää laatuaikaa miehen (ja lasten) kanssa. Ei sekään niin pahalta kuulosta, vai mitä? Kuinka moni jakaa tämän haaveen, tai pikemminkin päämäärän? Haave kun ei välttämättä ole toteuttamiskelpoinen, kun päämäärää kohti pyritään aktiivisesti kaikessa toiminnassa.


Ainakin eilinen polttariporukka tuntui pohtivan samoja asioita ja tavoittelevan samaa elämäntilannetta. Aiemmin haave jakautui joko uraa tai perheeseen, nyt ystäväpiirissäni jokaisen tavoite on ura JA perhe, sekä mielellään vielä riittävä "oma aika".
Onko tavoitteena olevassa elämäntilanteessa enemmän tunteja vuorokaudessa  kuin nyt?
Toisaalta ajan organisointi on jo nyt hyvin hallussa, joten miksei koko haavepaketti voisi onnistua?
Kiire on monesti korvien välissä eikä hyvin aikataulutettu päivärytmi tarkoita kiirettä ja hektisyyttä, kaikelle on mahdollista löytää aikansa ja paikkansa. En siis vielä suostu luopumaan päämäärästäni ja uskon sen olevan mahdollinen, miksei olisi? Jaan Aamulehden artikkelin lauseen: Menestys ja oma hyvinvointi on omassa kädessä.


Nyt palailen suunnittelemaan kolmen lapsuuden ystävän kanssa lyhyttä minilomaa vain tyttöjen kesken. On ihana ottaa sitä aikaa omaan hyvinvointiin ja hemmotteluun vaihtamalla kuulumisia vanhojen ystävien kesken.. Aamulehden artikkeli siis oli kuin olikin hyvin osuva!


Lukaiskaa Kymppiplussan tytöt.. osuiko vai upposiko?

3 kommenttia:

Alma kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen postaus. Kiitos tästä. Palaan lukemaan tekstisi paremmalla ajalla uudelleen (ajankäytöllisiä pulmia?;)), mutta haluaisin vain sun muistavan, että ainakin blogihenkilöihin ei kannata itseään ikinä verrata. Tämä on monelle se "kaunis" maailma, se jossa pyykit on aina hoidettu, laskut maksettu, koti hohtaa puhtauttaan, lapset viedään harrastuksiin pyöräillen, jonka jälleen mennään zumba-tunnille ja vielä intialaiseen päähierontaan. Jep. Näin voikin olla. Mutta tämä on totuudesta vain pikkiriikkinen osa. Eli, älä stressaa oman kiireesi kanssa, älä ainakaan niin, että vertaisit itseäsi muihin miettimättä "miten nuo ehtii". Palailen myöhemmin, oli niin hyvä teksti.:)

JIA kirjoitti...

Palailehan ehdottomasti, Alma:)
Aamulehden juttu oli tosiaan niin mielenkiintoinen, että oli pakko kirjoitella.. koska varmaan moni meistä pohtii samoja juttuja aina silloin tällöin.
Blogit tosiaan ovat usein sitä kiiltokuvaelämää, kuten monesti myös omani. Ja niin pitääkin olla.. ehkä ne ovat osa sitä hyvinvoinnin boostaajaa ja lukijoiden/kirjoittajien omaa aikaa, joka saa hyvälle tuulelle.
Olisikin ihana tietää, mitä juuri sen "kauniin" maailman takana on.. mietitäänkö sielläkin näitä samoja juttuja:)
Ja ihanaa kun kommentoit.. palailemisiin siis!

Paulina kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen artikkeli ja siihen kirjoitetut kommentit. Kiitos vinkistä! Itsensä hoitaminen on ehdottoman tärkeää, mutta aina tulee mietittyä että mikä on liikaa, eikä tän pohtiminen varmaan lopu ikinä! Kiitos vielä kerran ja terveisiä. :))

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...