12/18/2009

Tästä ne kaikki tentit johtuu..

Täältä blogin kautta on muutamia kertoja kysytty mitä opiskelen, missä ja monetta vuotta. Tässä vähän siis infoa miksi kirjoittelen tenttejä tenttien perään ja istun iltoja kursseilla (blogaten luennoilta ;) .
Yrittäkää olla tylsistymättä ja nukahtamatta!

Opiskelen siis tällä hetkellä niinkin kuivakkaa aihetta kuin hallintotiedettä Tampereella. Tällä hetkellä porskutan kandivaiheen viimeisiä opintoja ja yritän kovasti ehtiä puskemaan kandin valmiiksi keväällä.
Sivuaineina pakollisena on julkisoikeus ja valitsin lisäksi kansainvälisen politiikan sekä kehitysmaatutkimuksen, joka on Helsingin valtsikassa.
Oon tykännyt kovasti hallintotieteen opinnoista ja samoin sivuaineista, vaikka kirjoja ja esseitä saa kahlata läpi uskomattomia määriä. Hallintotieteen sisällöstä ei kovinkaan paljon kerrota ja itsekin törmäsin oppiaineeseen aivan sattumalta.. ja heti osui ja upposi!
Hallintotieteessä siis opiskellaan julkishallinnon (valtion, kuntien, EU:n ja järjestöjen) toimintaa, johtamista, kehittämistä ja toiminnan järjestämistä. Itse voi päättää mille aihealueelle opintojaan painottaa ja koska oon kiinnostunut kehitysmaista, YK:sta ja EU:n toiminnasta painotin opinnot vahvasti kansainvälisyyteen. Aika moni koulusta valmistuneista päätyy valtion tms. palvelukseen virkamieheksi, mutta moni hakeutuu nykyään yrityksiinkin. Tosi mielenkiintoinen ala.. itse oon ajatellut jättää opinnot maisterivaiheeseen, vaikka vähitellen jatko-opinnot tai tutkimus sodan- ja rauhantutkimuksen laitoksella ovat alkaneet kiinnostaa.. katsotaan!

Jotta kuvio ei olisi liian helppo, jatketaan vielä hetki. Aiemmin olen valmistunut liiketaloudesta tradenomiksi Tampereen ammattikorkeasta. Kävin amk:ta samaan aikaan muiden koulujen kanssa ja pohdin jo lopettavani sen päästyäni lukemaan hallintotiedettä. Toisaalta, kolmen vuoden koulu on lyhyt.. ja päätinkin jatkaa loppuun asti. Päätös oli fiksu, sillä luin amk:ssa projektijohtamista ja sain hyvän toimeksiannon Ulkoministeriöstä, joten tätä kautta liiketalouden tutkinto antoi kokemusta myös hallintotieteiden puolelta. Työharjoittelun tein Bangkokissa ja sen vuoksi täällä blogissakin on ollut paljon juttua Bangkokista ja Aasiasta yleensä. Tradenomin tutkinnosta onkin ollut hyötyä yliopistolla ja ylipäätään työelämässä. Kaupallisen osaamisen ja julkishallinnon yhdistämiselle näyttää olevan tilausta, joten toivottavasti tradenomin tutkinto hyödyttää vielä jatkossakin yhtä paljon kuin nyt:)
Lueskelin myös pari vuotta amk:n kanssa samaan aikaan opintoja teknillisessä yliopistossa Tampereella, mutta valinnan paikka tuli eteen yliopiston ja teknillisen välillä. Ehkä se hallintotiede on enemmän mua kuitenkin:) Mistä sitä tietää, jos tylsää tulee voihan niitä teknisiä opintoja jatkaa:D

Mikä musta tulee sitten isona?
Yleisenä vitsinä kaveripiirissä on kulkenut se, että opiskelen varmaan vielä kymmenenkin vuoden päästä.. mutta eiköhän tentit ala jo pikkuhiljaa riittää:)
Työ siirtolais- ja pakolaisasioiden parissa kiinnostaisi. EU:n ko. asioiden virastot olisivat mielenkiintoisia paikkoja. YK:n paikat ovat olleet haaveissa vuosia ja taas vuosia. Kyseisiin organisaatioihin on vain hyvin hyvin hyvin vaikea päästä sisään.. ja tarvitaan pätevyyden lisäksi pientä, tai oikeastaan suurta onnenkantamoista. Mutta aina pitää haaveilla.

Hyvin usein haaveilen vähän luovemmasta alasta.. mutta taitaa olla parempi pitää näpertely harrastuksena, sillä luovat alat ovat kovia ja pitäisi olla todella lahjakas niillä pärjätäkseen. Ehkä perustan pienen takahuoneputiikin eläkepäivillä :D
Toisaalta olisi mahtavaa pystyä yhdistämään luovuus ja hallintotieteet työssä. Nautin suunnattomasti ulkoministeriölle tehdystä lopputyöstä, jossa kuvailin Laosissa ihmisten elämää ja taitoin työn vihkoksi.
Olisiko tarjolla muodin parissa olevaa yhteiskuntavastuu-johtajan paikkaa? Sekin kävisi ;)
Luovuutta kun on niin monenlaista ja yksi niistä tehtävistä, joista varmasti nauttisin olisi työ liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Siinä sitä luovuutta tarvitaan jos mitä.
Katsotaan mitä on edessä.. onneksi kaikki ovet ovat avoinna, pienistä asioista voi tulla uusia mahdollisuuksia ja kaikkiin raollaan oleviin oviin saa (ja pitää) työntää tennari väliin.

Mutta nyt, loma alkoi maanantaina klo 10.00, kun sain viimeisen tämän vuoden tentin tehdyksi. Olen tehnyt ennakkoon uuden vuoden lupauksen ja luvannut olla avaamatta kirjoja, tai tekemättä mitään sen eteen seuraavaan kahteen viikkoon! Loma loma loma loma!
Kyselkää ihmeessä, jos jotain tuli mieleen tai jäi mietityttämään!

4 kommenttia:

-L- kirjoitti...

Mielenkiitoinen opiskelupostaus! Selvästi sinulla on hienoja tavoitteita!! :) BTW alemman postauksen pehmeät kortit ovat aivan ihania! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi

Ei varmaan oo koskaan tullut puheeksi, váikka paljon puhuttu siit sun lopputyöstä, mutta saisko sitä joskus lukasta?

Päivi

Anonyymi kirjoitti...

Henna, älä koskaan ala konsultiksi! Konsultilla ei juurikaan ole vapaa-aikaa, jolloin ehtisi/jaksaisi näperrellä. (Vapaa-aikana silitetään vaatteita, joita käytetään töissä ;)) Se luovuuskin kulutetaan aika nopeasti loppuun aikataulujen paineissa. Suosittelen ihan mitä tahansa muuta duunia, mutta en tätä.

terv. Satu E.

JIA kirjoitti...

-L- : Kiva kun oli mielenkiintoinen, yleensä kun hallintotiede mielletään aika tylsäksi:) päivittelen tänne välillä tietoja missä mennään, kohta nimittäin alkaa vaihto- ja harjoittelupaikkarumba!

Päivi: Juu tottahan toki! Voitais kahvitella tässä vaikka uuden vuoden kunniaksi lähiaikoina:)

Satu E: Hei, täällähän on uusia lukijoita.. mistä löysit? :) Vierailehan useemminkin lukemassa hömppää:) Joo, oon kuullu tosta konsulttien päivärytmistä joka jatkuu aika usein myöhään iltaan. Voisin vähän konsultoida sua duunista ni voit palauttaa mut maan pinnalle;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...