9/10/2009

Kuvia Finnish Hotel of Tomorrow -viikonlopusta

Tässä muhkea kuvasarja Huomisen hotellista, josta kerroinkin viime viikon lauantaina.
Huone oli mielenkiintoinen yllätys ja saatiin tutkia ohjekirjaa ja kaukosäätimiä hyvä tovi ennen kuin kaikki toiminnot löytyivät:) 

Oleskelutila näytti tältä:
Huoneessa oli upea valkoinen nahkasohva ja nojatuoli/divaani. 
Nojatuolissa oli taivaallista lepäillä, sillä se keinui samalla tavalla kuin isomummon keinutuoli maalla.
Valkoinen nahkasohva oli upea ja monikäyttöinen. Pieniä "paloja" nostamalla tai laskemalla sohva muuttaa muotoaan perinteisestä selkänojallisesta sohvasta tasaiseksi isoksi penkiksi tai kuten kuvassa näkyy, erillisiksi istuinosiksi.
Oleskelutilan seinän väriä sai muutella tunnelman mukaan, kirkkaat värit itseasiassa sopivat suurehkoon tilaan mainiosti aiheuttamatta ysäridiscon tunnelmaa :)
Sängyt olivat luksusta! Päätettiin H:n kanssa ostaa tuollainen sänky heti uuteen kotiin, kunhan muutto tulee ajankohtaisemmaksi. Sängyt olivat moottoroidut, joten kaukosäädintä painamalla sai tuolin päätyä kohotettua tai vastaavasti jalkopäätä kohotettua (ihanaa pitkän päivän jälkeen), lisäksi omalle puolelle sai valita erilaisista hierontaohjelmista mm. jalkahieronnan tai niskahieronnan. Itse en pitänyt hierontatoimintoa järin hyvänä, lähinnä korvan juuressa vain surisi voimakkaasti:D
Huoneen toimintoja pystyin ohjailemaan seinässä olevasta kaukosäätimestä, jonka sai irrotettua seinästä ja otettua mukaan vaikka makuuhuoneeseen. Harmikseni "siivous" ei tarkoittanut sitä, että jostain tulee imuri joka imuroi itsekseen, vaan nappulalla sai sytytettyä kaikki valot jotta näkisi siivota. Vaatii siis hiukan tuotekehittelyä vielä.. :D
Kylpyhuone oli avara ja tyylikäs.
Ja sauna oli infrapunaversio! Mihinkään ei siis tarvinnut heittää vettä ja saunaan pystyi ottamaan kirjan mukaan, koska tila ei ollut kostea. Saunassa oli koko ajan mukavan lämmin, ei siis kuuma kuten normaalisaunassa.. infrapunasaunassa tulee silti enemmän hiki kuin normaalissa. IR-saunalla on myös rutkasti terveysvaikutuksia: lievittää lihaskipuja, helpottaa tulehduksia, rentouttaa ja laihduttaa jne. Mietinkin, että jos tämä sauna laihduttaa, kuten ohjeessa luvattiin, niin miksi meille ei markkinoida tätä enempää? Mikä olisi parempi keino kuin lukea lehtiä ja lakata kynsiä mukavan lämpimässä saunassa ja samalla laihtua?:D
WC oli myös tyylikäs ja keskellä peiliä oli integroitu jokaisen naisen unelma (tai painajainen), suurentava peili. Toki näitä on jo nyt olemassa ja kotoammekin vastaava löytyy, mutta en ole aiemmin törmännyt näin paljon suurentavaan ja normaalipeiliin integroituun versioon.

Lopuksi vielä viikonlopun villi asu, eli täydelliset lököilyvaatteet leffojen katseluun saunan jälkeen, lehtien lueskeluun, peiton alle käpertymiseen ja rentoon olemiseen. Tätä päivän asua ei voita mikään:D

3 kommenttia:

Madde kirjoitti...

Vitsit just hassu huone:) Ja asu on kyllä yli söpö, tuli ikävä mun vaaleanpunaisia vaatteita kotona :D <3

tipitii kirjoitti...

Tollasta huonetta olis kiva päästä katselemaan ja testailemaan. Ehdottomasti sauna kuulostaa noista parhaalta, vaikka voisin loppujen lopuks kumminkin kaivata sitä kiukaan kotoista sihahdusta... ;)

Bella kirjoitti...

Ihana rentoiluasu ja kaunis rannekoru! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...