8/09/2009

Unelmien kauneuspäivä osa 2. - Missä shoppailla Bangkokissa



Ajattelin jakaa teidän kanssa Bangkokin parhaat shoppauspaikat, sillä kuten aiemmin Bangkok-postauksessa kerroin, muutama hyvä ystäväni ovat menossa kaupunkiin lomailemaan tai viettämään vaihtarivuotta. Itse lähdin Bangkokiin 9kuukaudeksi pienellä rinkalla, jossa oli lakanat (niitä kun ei saa Thaimaasta halvalla, vaan hinnat ovat kalliimpia kuin Suomessa), tietokone ja kännykkä, sillä aiemmilta reissuilta opin repun täyttyvän ääriään myöten ihanissa kaupoissa. Vinkkinä siis niin reppureissuille kuin pakettimatkoillekin; kassiin kannattaa pakata ainoastaan vaatteet lentopäiväksi ja ensimmäiseksi lomapäiväksi.
Vaikka Bangkokissa on aina kuumaa, saa kaupungista ihania talvivaatteita ja -takkeja pilkkahintaan, sillä Pohjois-Thaikkujen asukkailla on hyvinkin kylmät talvet.

Tässä siis vinkkejä kaupoista ja siitä, mitä Bangkokista kannattaa shopata! Mikäli haluat tietää mistä jotakin tuotetta kannattaa erityisesti metsästää, laita ihmeessä kysymystä niin vastailen parhaani mukaan ja annan hintaesimerkkejä:)
Toivottavasti onnistun kertomaan joitakin uusiakin vinkkejä matkakirjojen tietojen lisäksi:)

Parhaat kaupat/markkinat:

PLATINUM
Lähellä suosittua ja ylihintaista MBK-ostoskeskusta ja kolmea Siam ostoskeskusta lähellä on suhteellisen tuntematon 5-kerroksinen kauppakeskus Platinum, josta voi ostaa vaatteita, asusteita, kenkiä, laukkuja ja matkalaukkuja, meikkejä! Platinum on siitä helppo ja vaivaton shoppauspaikka, sillä se on ns. tukkukauppakeskus. 5-kerrosta on siis vierivieressä pieniä loosseja, jossa myyjät myyvät tuotteitaan pääasiassa paikallisille kauppiaille. Parasta Platinumissa ovat kiinteät, paikallista tasoa olevat hinnat. Suurin osa myymälöistä myy tuotteita paljousalennuksella, eli mikäli ostat samasta loossista 3 tuotetta, maksat vain kahdesta tai saat kaiken puoleen hintaan! 
+ Kiinteät ja edulliset hinnat  (juhlamekkoja 4euroa, isot ja herkullisen väriset matkalaukut alk. 15 euroa, paitoja alkaen 20 senttiä)
+ Tuotteet erittäin hyvää laatua !!
+ Paljon uniikkituotteita ja erikoisempia vaatteita ja asusteita
- Valikoimaa jopa liikaa
- Ole paikalla, heti kun kauppa avautuu.. muuten aika loppuu kesken!
- Matkalaukku on täynnä jo ensimmäisen kerroksen jälkeen :)

JJ MARKET eli CHATUCHAK MARKET
Joka viikonloppu Bangkokissa järjestetään maailman suurimmat markkinat, josta voi ostaa kaikkea mitä vain voi kuvitella, ja enemmän. Markkinoille on helppoa mennä SkyTrainilla, sillä markkinat ovat aivan Mo Chit-aseman vieressä. Valtavalla alueella on kaikkea: sisustustavaraa, muotia, lemmikkejä, ruokaa, kirjoja, antiikkia jne. 
Lisää tietoa markkinoista ja shoppausvinkkejä voit lukea tästä !
Sivuilta voit myös tulostaa markkina-alueen kartan, joka on todella hyödyllinen etsiskellessä oikeita osastoja! 
+ Halvin paikka tehdä ostoksia! 
+ Hinnat edullisia ja hyvin tinkimällä tuotteita saa erittäin halvalla!
+ Paljon erikoista ja uniikkia ostettavaa sekä paljon nuorten suunnittelijoiden tuotteita, joita suunnittelijat myyvät itse
+ Valtavasti toinen toistaa UPEAMPIA löytöjä, joita et saa mistään muualta!
+ Markkinoilta saat kaiken mitä Bangkokista voi löytää, eli kärsivällisen shoppailijan ei tarvitse mennä kuin JJ markkinoille löytääkseen etsimänsä! (Lähes kaikki Bangkokin kauppiaat ostavat tuotteensa markkinoiden putiikeista ja myyvät niitä omissaan kalliimmalla)
- Alue on valtava, joten mikäli löydät jotain minkä haluat, osta se heti.. muuten et löydä samaa kojua vaikka kuinka etsisit
- Lämpötila kojujen väleissä nousee päivän mittaan e-rit-täin korkealle! Muista siis juoda koko ajan ja pitää huolta energiansaannista sekä pukeudu vain shortseihin ja viileään toppiin
- Vaatteita voi sovittaa, mutta sovitus tapahtuu pienessä kojussa myyjän pitäessä lakanaa. Hikisenä, kuumassa ja kosteassa ilmassa ei muutenkaan ole mitä mukavin sovittaa vaatteita! 
!! Varaa markkinoille paljon kärsivällistä shoppailumieltä !!

SUAN LUM NIGHT BAZAAR
Tai yksinkertaisemmin Night Market, on ihana tapa viettää iltaa shoppaillen, käyden hieronnassa, kuunnellen livemusiikkia ja herkutellen erikoisuuksia. Paikallisen ja turistien suosiossa olevat jokailtaiset klo 18-24 avoinna olevat markkinat ovat leppoisa shoppailupaikka, sillä illan viiletessä kiertely sujuu ilman hikipisaroita.
Suan Lumin yömarkkinat ovat ehdoton jokaiselle Bangkokin matkailijalle jo pelkästään leppoisan tunnelman vuoksi:)
+ Paljon ihania tuliaisia kotiin!
+ Mukava illanviettopaikka, sillä markkina-alueella suuri ulkoilma ravintola-alue ja iso lava, jossa joka ilta loistavia paikallisia bändejä! Ravintola-alueella paljon pieniä ruokakojuja, joissa hyvin halpaa herkullista ruokaa!! Vinkkinä: tuorepuristetut jäämehut, kevätkääryleet ja savustetut kalat ovat herkullisia. Ostakaa monesta kojusta yksittäisiä annoksia ja maistelkaa porukassa erikoisuuksia!
+ Illalla viileää shoppailla !
+ Markkina-alueella monia thaihierontakojuja, joissa voi lepuuttaa jalkoja vartin ja puolen tunnin hieronnassa. Markkinoilla voi ottaa myös ripsipidennykset ja kynsimaalauksia jne.
- Tinkimistä ja siltikin hinta jää korkeammaksi kuin muissa paikoissa, sillä markkinat ovat turistien suosiossa

SEACON SQUARE
Jo aiemmasta postauksesta tutuksi tullut Seacon Square -kauppakeskus, josta saa paljon hyvää tavaraa paikalliseen hintatasoon. Season-osaston putiikit myyvät ihania kenkiä 99-199bahtilla (2-4e) ja kengät ovat todella kestäviä. Alempien kerrosten kaupoista saa mm. Gapin, Marlboron jne edellisen sesongin vaatteita muutamalla eurolla. Hyvät valikoimat talvivaatteita ja neuleita! Kolmannen kerroksen päässä ihana putiikkialue, jossa uniikkeja vaatteita yksittäiskappalein! 
+ Kiinteät hinnat!
+ Kaikkia kokoja saatavilla
+ Aitoja merkkituotteita edullisesti
+ Saman katon alla voi shoppailla, ottaa hoitoja, käydä parturissa, herkutella ja käydä elokuvissa
+ Rauhallinen, länsimaalaiset voi laskea yhden käden sormilla
- Hiukan kalliimpi kuin markkinat (puhutaan siis edelleen 2-5 euron mekoista ja kengistä:) )

TESCO LOTUS:
Ajattelin ottaa hieman erikoisemman shoppauspaikan myös listalle, johon harvoin tulee mentyä shoppaillakseen. Tesco Lotuksia on nimittäin lähes jokaisella Bangkokin SkyTrain asemalla ja kauppa on paikallinen Prisma/Citymarket. Tescoista voi yllättäen tehdä kuitenkin loistavia löytöjä, tai oikeammin sanottuna; tyhjin käsin et pääse pois.
Kaupassa on valtavat vaate ja kenkäosastot. Tarjolla on loistavan laatuisia farkkuja alle 4eurolla, paljon työvaatteiksi sopivia vaatteita sekä paljon perusvaatteita. Tescoissa on myös esimerkiksi merkkimeikkejä reilusti halvemmalla kuin Suomessa.
+ Kiinteät ja halvat hinnat
+ Yllätys yllätys, trendikkäitä ja laadukkaita vaatteita
+ Helppo shoppauspaikka, selkeät osastot kaikille tuotteille
+ Tilavat sovituskopit
+ Kokoja xxs-xxxxl !!
- Kaupat ydinkeskustan ulkopuolella. (Tosin On Nutin asemalle on 15 minuuttia SkyTrainilla ydinkeskustasta)
- Kaikki opasteet thaiksi, myyjät puhuvat vain thaita

Tässä vielä muutamia "ylimainostettuja" shoppauspaikkoja:
- MBK: Iso kauppakeskus keskellä Bangkokia, jossa jokainen lomalainen käy shoppaamassa. Hinnat kuitenkin ovat turistilisän kanssa, eikä tinkimälläkään saa hintaa halvimmaksi mahdolliseksi
- Siam Discovery, Center ja Paragon: Kolmen kauppakeskuksen kompleksista löytää kaikki merkkivaatteet mitä kuvitella voi, hinnat ovat kuitenkin samoja tai jopa korkeampia kuin Euroopassa. Itse menisin ko. kauppoihin ainoastaan alennusmyyntien aikaan, jolloin tuotteet voivat olla jopa 80% alessa.
- Jim Thompson: Ylihinnoiteltu silkkiliike, silkkiä saa hyvin paljon edullisemmin muualta, kuten markkinoilta tai ihan normaaleista kangaskaupoista.
- Kaikki räätäliliikkeet ydinkeskustassa: Laatu useimmiten huonoa ja hinnat "taivaissa". Toki eurooppalaisen mittapuun mukaan hinnat ovat halpoja, mutta rahalleen saa paljon enemmän vastinetta menemällä teettämään puvut ja takit hiukan ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevissa räätäleissä. Liikkeitä on joka paikassa, joten räätälin löytäminen ei ole vaikeaa.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua Bangkokin shoppailupäivissä.
Postailen vielä ostosvinkkejä - mitä kaikkea Bangkokista kannattaakaan ostaa niiden "pakollisten perusjuttujen" lisäksi:)

3 kommenttia:

tipitii kirjoitti...

Lievää matkakuumetta havaittavissa täällä... Reissu Bangkokiin kelpais kyllä vaikka heti! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin blogiisi vasta nyt, ja täytyy antaa tuhannet kiitokset varsinkin tästä postauksesta! Itse kerran Bangkokissa käyneenä sorruin juurikin vain MBK:n antimiin, eikä tietoakaan muusta.. nyt suunnitteilla uusi reissu ja otan varmasti vinkeistäsi vaariin :) Kiva blogi muutenkin!

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko mitä merkkimeikkejä Tescosta löytyy? Mietin vaan, että ostaisinko meikit suomessa lentokentältä vai Bangkokista..
Ja mies käski kysyä löytyisikö jostain aitoja Ralph Laurenin vaatteita?

Sun kirjoituksista on ollut paljon hyötyä matkaa suunnitellessa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...