8/19/2009

Huopatossu-morsian

Kuten jo monet tietävät, olen menossa naimisiin ensi talvena, helmikuun alussa.
Ostin jo keväällä ihanat ja sirot korkokengät, joilla voin tanssahdella ja sipsutella koko hääpäivän Palatsissa (ja sen jälkeenkin). Pienillä piikkikorkkareilla ei kuitenkaan kävellä lumessa ja jäässä kirkosta juhlapaikalle, sillä varpaani jäätyvät jo kesäiltoinakin ja istun parhaillaankin villasukat jalassa kotona. Lisäksi en halua ottaa riskiä liukastumisesta tai kompastumisesta kirkon portaissa.. 
Ja toisaalta, olen aina halunnut tepastella kirkosta ulos Lahtisen punaiset huopikkaat jalassa!
Olen haikaillut uusia huopikkaita jo vuosia, sillä entiset punaiset huopikkaani olivat kokoa 26 ja ne jäivät pieniksi jo vajaa 20-vuotta sitten. En kuitenkaan koskaan ole raaskinut niitä ostaa eikä joulupukki ole jokajouluisesta lahjatoivelistasta huolimatta tuonut uusia huopikkaita..

Mutta vihdoin se tapahtuu! Joulupukki on jo etukäteen ilmoittanut punaisten, kokoa 36 olevien huopikkaiden löytyvän paketista 24.12! Saan joulusta eteenpäin tepastella kaikki kylmät pakkaspäivät jalat lämpiminä ja hymy huulilla! Tässä ne pitkään haikailemani huopikkaat nyt sitten ovat; perinteiset Lahtisen punaiset huopikkaat kumipohjalla! 

Tuollaisissa töppösissä astelen ensimmäiset askeleeni rouvana. Kuka sanoo, että kapean häämekkoni alta pitää pilkistää perinteiset talvisaapikkaat, kun vaihtoehtona on omannäköiset, lämpimät ja iloiset huopikkaat. Ehkäpä vieraammekin saavat lisäaiheen hymyyn.

Lämpenitkö sinä ajatukseen punaisista huopikkaista tällä morsiamella?



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat töppöset! Olisin voinut lainata sinulle myös pinkkejä reinoja. :) Niissä on tosin melkein pelottavan liukas pohja.

Voisitko Jia tehd postauksen sinun tyylistä? Sinä kun let aina niin tyylikäs, niin voisitko jakaavinkkejä mitkä sinun pukeutumisessa on niitä tärkeitä juttuja ja punaisia lankoja.

- Krista

Bisquits kirjoitti...

Hauska idea, miksipä ei. :-) Minullakin oli lapsena juuri tuollaiset punaiset huopikkaat. Muistan, että ne värjäsivät sukat yhtään kastuessaan, hih.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...